Sosiaalinen hyvinvointi!

Sosiaalinen media ja kaikki muukin ympäristö haluaa koko ajan viestittää ja kertoa meille täydellisestä elämästä. 

Ikäänkuin kaikilla olisi aina koti tiptop eikä kenelläkään ole koskaan ongelmia lasten tai puolison kanssa. Naiset luovat uraa ja kulkevat aina vimpan päälle laitettuina. Kaiken täydellisen työn ja täydellisen kodin hoitamisen keskellä, he ehtivät käydä koko ajan treenaamassa ja trimmaamassa vartaloaan täydelliseksi. 

Paras äiti ja paras vaimo, eikä ketään väsytä koskaan!

Luulen että aika moni +40 vuotias nainen ei todellisuudessa kuitenkaan elä ihan noin täydellistä elämää. Hieno juttu on, ettei kenenkään edes tarvitse elää noin. 

Sinulla on oikeus tehdä myös sosiaalisesta ympäristöstäsi sellaisen jossa Sinun on hyvä olla. Kaikkiin ei ole aina pakko pitää yhteyttä ja ystävien määrä kannattaa korvata laadulla.

Voi olla että Sinulla on lähipiirissä ihmisiä jotka vievät energiaasi koko ajan, mutta edes sukulaisuus ei oikeuta siihen. 

Kun opit karsimaan sosiaalista piiriäsi, saatat löytää itsestäsi aivan uusia ihania piirteitä, jotka ovat ennen jääneet muiden varjoon. Voit huomata ettei yksin olo tarkoita yksinäisyyttä, vaan siitä voi myös nauttia. 

Olen itse kokenut tämän, sillä vasta viimeisen viiden vuoden aikana olen ymmärtänyt oikeiden ihmisten suuren merkityksen elämääni. 

Vähemmän on enemmän!

>