Hei Ystäväni!

Olen Tupu Utriainen, yrittäjä, valmentaja sekä kokemus asiantuntija. Olen myös nainen, äiti, mummi sekä aviovaimo, eli aivan tavallinen nainen niin kuin Sinäkin ehkä olet.

Näillä sivuillani tulen keskittymään neljään tärkeään asiaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Taloudelliseen hyvinvointiin, johon liittyy työ sekä opiskelu ja kaikki henkilökohtaiset raha-asiasi

Fyysinen hyvinvointi, johon liittyy ravinto, liikunta ja uni

Psyykkiseen hyvinvointiin, johon liittyy mm. itsetunto sekä seksuaalisuus 

Sosiaaliseen hyvinvointiin, johon liittyy ystävät, parisuhde,     työkaverit ja perhe sekä sukulaiset

En ole ammattiauttaja, joten jos koet että tarvitset sellaista, niin sinun tulee kääntyä sellaisen puoleen. Jos käyt jo jollain ammattiauttajalla, niin nämä eivät sulje pois toisiaan mitenkään. 

Uskon ettei kaikissa asioissa tarvita tutkintoa, vaan elämänkokemus sekä vertaistuki on monesti paras apu. Ja kun meitä on monta auttamassa, niin kaikki saavat siitä paljon myös itselleen.

Elämässä asiat menevät niin että kun antaa, niin myös saa. Minua on autettu ja olen saanut myös elämältä paljon. Muistan joka päivä olla kiitollinen siitä, että viimeiset kymmenen vuotta minulla on ollut kaikki nämä elämän osa-alueet hyvin. 

Olen kokenut todella isoja vastoinkäymisiä ja senpä tähden tiedän mistä puhun.

Ennen kuin opin, mikä merkitys taloudellisella hyvinvoinnilla on, minun piti tehdä konkurssi, olla velkajärjestelyssä ja ottaa avioero. Teimme töitä 24/7 kannattamattomassa yrityksessä eikä siinä vaiheessa ollut mahdollisuutta hoitaa omaa terveyttään. Lisäksi yhden teinin huumeiden käyttö, vaati veronsa koko perheeltä ja sanonkin sitä seitsemän vuoden huumehelvetiksi. 

Silloin en vielä tiennyt, että stressi on ihmisen suurin sairastuttaja ja minulle puhkesi astma sekä kilpirauhasen vajaatoiminta. Uni ei tullut, sillä aina oli pelko siitä, että joku kauhea puhelu tulee ja jotain pahaa on tapahtunut jossain. Luottotietojen mentyä valui myös itsetunnnon loputkin rippeet viemäristä alas. Samalla kannoin mukanani nuoruuden traumoja joiden takia kuvittelin kaiken huonon oikeastaan kuuluvan minulle, koska uskoin olevani huono ihminen. 

>